Avainsana: Meitalaisuus
-
Kurkistus meitalaisen etätyöpäivään
Meitan organisaatiossa työskennellään virtuaalitiimeissä. Saman tiimin työkaverit asuvat ja työskentelevät siis eri paikkakunnilla ja eri…
-
Susanna on edennyt asiantuntijatehtävistä päällikkörooliin
Henkilöstön kehittämispäällikkö Susanna Mäkiniemelä on työskennellyt Meitalla vuodesta 2019 lähtien. Hän on tehnyt töitä HR-tiimissä,…
-
Jommi pitää huolta verkoista
ICT-asiantuntija Jorma ”Jommi” Miettisen työpäivät rakentuvat vahvasti asiakasverkkojen ympärille. Hän työskentelee osana IT-palvelujen Tietoliikennetiimiä ja…
-
Itsensä kehittäminen on tärkeä osa työtä
Titta Saksa käsitteli Meitan edellisessä blogitekstissä Meitan arvoa ”Ilolla yhdessä”. Tämä onkin tärkeä osa myös…
-
Minnalla on kokemusta eri asiantuntijatehtävistä
Asiakkuusvastaava Minna Leinikan ura on alkanut Meitassa vuonna 2017. Hän aloitti tuolloin työt Meitaa edeltäneen…
-
Heidi koodaa verkkosivuja hyvällä sykkeellä
Heidi Rautasalon polku meitalaisena käynnistyi syksyllä 2022 Kehitysyksikössä, jossa työskennellään muun muassa raportoinnin, integraatiopalvelujen, automatisoinnin,…
-
Meitalla työskennellään ilolla yhdessä
Yrityksen arvot ovat periaatteita ja vakaumuksia, jotka ohjaavat yrityksen toimintaa ja päätöksentekoa. Arvot viestivät siitä,…
-
Kesätöissä Meitalla vuonna 2023
Meita on työllistänyt kesän 2023 ajan 17 kesätyöntekijää, joista osa työskenteli yhtiössä ensimmäistä kertaa. Joonas…
-
Johtamisen kehittämisen liekki roihuaa nuotiopiireissä
Meitalainen esihenkilötyö on saanut henkilöstötutkimuksissamme hyvät arvosanat ja suunta on ollut nousujohteinen. Meitalla panostetaankin esihenkilöiden…
-
Juuso huolehtii asiakkuuksien hyvinvoinnista
Juuso Ojasalo on ehtinyt työskennellä Meitalla jo useamman vuoden. Hän aloitti vuonna 2019 Meitan Kehitysyksikössä…