
Osaamisen kehittäminen on yksi Meitan keskeisimmistä toiminnan kulmakivistä – olemmehan tietotyöläisiä jatkuvasti muuttuvalla IT:n, talouden ja henkilöstöhallinnon alalla. Pyrimmekin aktiivisesti kehittämään henkilöstömme osaamista sekä tarjoamaan monipuolisia resursseja ja työkaluja oman asiantuntijuuden vahvistamiseen.
Meitassa jokaisen työntekijän tavoitteena on kouluttautua vähintään kolme työpäivää vuodessa. Tämä tavoite tukee jatkuvaa oppimista ja varmistaa, että henkilöstömme pysyy ajan tasalla alan uusimmista kehityksistä ja trendeistä.
Kohti tulevaisuuden osaamista – Meitan strateginen ote henkilöstön kehittämiseen
Osaamisen kehittämisen suunnitelmat laaditaan Meitassa vuosittain. Johtoryhmän jäsenet kartoittavat yhdessä tulevaisuuden tarpeita ja määrittelevät ne osaamisalueet, jotka ovat keskeisiä sekä yrityksen menestyksen että henkilöstön ammatillisen kasvun kannalta. Näistä tulevaisuuden osaamisista johdetaan suunnitelmat liiketoiminta-alueille, tiimeille ja yksilöille. Näin varmistamme, että osaamisen kehittäminen on tarkoituksenmukaista ja systemaattista.
Teemme henkilöstömme osaamisen näkyväksi osaamiskartoitusten avulla, joita päivitetään keväällä ja syksyllä kehityskeskustelujen sekä tavoite- ja palautekeskustelujen yhteydessä. Ylläpidämme myös koulutusrekisteriä, johon jokainen meitalainen saa kirjata tutkintonsa, sertifiointinsa ja pätevyytensä. Osaamiskartoitusraporttien avulla näemme, onko henkilöstön osaaminen ajan tasalla ja vastaako se yrityksen tarpeita sekä onko meillä piilo-osaamista, jota emme ole vielä hyödyntäneet.
Meita panostaa tietotyöläisten jatkuvaan kehittymiseen
Meitassa on käytössä useita eri tapoja kehittää osaamista. Itsenäinen ja omatoiminen opiskelu asiantuntijuuden ja substanssiosaamisen kehittämiseksi onnistuu mm. omassa oppimisympäristössämme, johon tuotamme omia sisäisiä koulutuksia eri aiheista. Lisäksi hyödynnämme koulutusyhteistyökumppaneiden oppimisympäristöjä, valmiita koulutuksia ja koulutuspolkuja.
Vertaisryhmämentorointi on Meitassa tärkeä osa osaamisen kehittämistä sekä esihenkilöille että kaikille asiantuntijoillemme. Vertaismentorointi onkin oivallinen keino sparrailla kollegoiden kanssa ajankohtaisista asioista, saada vertaistukea, jakaa parhaita käytäntöjä sekä jalostaa uusia ideoita.
Henkilöstön kehittämispäivät ovat Meitassa odotettuja tapahtumia, joissa keskitytään yhteiseen oppimiseen ja kehittämiseen. Esimerkiksi esihenkilöidemme livekoulutustapahtumissa suosimme työpajatyöskentelyä. Näin edistämme esihenkilöiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä sekä voimme tehdä käytännönläheisiä harjoituksia johtamisen eri aiheisiin. Lisäksi koko henkilöstön kehittämispäivät järjestämme keväisin. Koska teemme hybridityötä ja työyhteisömme koostuu eri paikkakunnilla istuvista henkilöistä ja virtuaalitiimeistä, nämä yhteiset livetapaamiset ovatkin tärkeitä hetkiä työyhteisössämme.
Meitassa osaamisen kehittäminen on jatkuva prosessi, jota tuetaan monipuolisilla resursseilla ja vahvalla sitoutumisella. Tavoitteenamme on luoda oppimiskulttuuri, jossa jokainen työntekijä voi kasvaa ja kehittyä ammatillisesti, ja näin ollen vahvistaa koko yrityksen menestystä.
Susanna Mäkiniemelä
Henkilöstön kehittämispäällikkö